Squashliigan II-div. Itä-lohkon Lahden kierroksen 18.3.23 tulokset

Posted on Posted in Kilpailut, Tiedotteet

KSQ:n II-joukkue lähti tavoittelemaan viimeisellä 18.3.23 runkosarjakierroksella jatkopaikkaa ensi vuodelle squashin II-divisioonassa. Vastassa oli ennalta vahvaksi tiedetty LSQ Jyväskylästä ja isäntäjoukkue Lahdesta. Tällä kertaa joukkueeseen oli kaivettu mukaan vakiopelaajien Simo Toimelan ja Teemu Tossavaisen lisäksi seniorisarjalaisista jo aiemmilla kierroksilla vakuuttanut Esa Naukkarinen ja viimeiselle kierrokselle mukaan herätetty Tero Tapiola.
Ensimmäisenä oli tuomarivuoro Helsingin ja Jyväskylän ottelussa, jossa nähtiinkin squashikonien Kale Leskisen ja Pasi Lehtolan ottelu, jonka Pasi käänsi itselleen 3-0. Helsingin joukkueessa oli mukana myös mainiota pelivirettä esittänyt juniorisarjalainen Justus Timonen.
Pelivuorossaan Kouvola sai ensimmäisenä vastaansa isäntäjoukkue Lahden, josta voitot Kouvolaan toivat selkein 3-0 numeroin Teemu, Simo ja Tero. Koko kierroksen viihdyttävimmästä ja tiukimmasta ottelusta vastasivat ykköspelaajat Esa ja Lahden Arto Kytö. Tällä kertaa Lahden hakukone välillä polvituet sauhuten etukentälle syöksyen vei voiton Esan vahvasta peruspelistä lukemin 3-2 (viimeinen erä 11-9). Kokonaispisteet kuitenkin KSQ:lle 3-1.
Jyväskylää vastaan pisteitä ropisi samalla kaavalla. Kokonaispisteet hienosti 3-1 Kouvolaan, kun Esa, Tero ja Simo toivat selvänumeroiset, mutta lyöntityötä teettäneet, voitot. (Esa – Lasse Niivuori 3-1, Tero – Pasi Lehtola 3-0, Simo – Markus Rämä 3-0) 4 Nelospelaajien ottelussa Teemu kärsi tappion Jarmo Hirvivuorta vastaan 0-3.
Kokonaisuutena mainiot 6 pistettä, joka enemmän kuin varmisti tavoitteen ja ensi kauden KSQlle 2-divisioonassa nuorekkaaksikin mainitulla joukkueella!
Kiitos Lahdelle järjestelyistä yhteisine ruokailuineen pelien jälkeen.

#kouvola

#visitkouvola

Teksti by Tero Tapiola