Kouvolan Squash-seuran perinteinen kinkkukisa pelattiin perjantaina 19.12.2025 Tähtisquash-hallilla. Kisaajia oli ilmoittautunut mukava määrä, eli 13 peluria. Pelit pelattiin tutusti tasoituspistein, jotka oli edelleen päättänyt arvovaltainen jury. Asiaankuuluvaa pientä epäilyä pisteiden oikeellisuudesta kuultiin – mutta tämähän kuuluu asiaan…
Finaalipeliin tiensä raivasivat Simo Toimela ja Teemu Rihula. Peli oli erittäin tasaväkinen, lopulta Teemu vei voiton, kinkun ja kiertopalkinnon pistein 21-19. Simolle palkinnoksi “katkera kalkki”, eli ruokajuomaa vaikkapa joulupöytään!
Pikkujoulua vietettiin pelien jälkeen naapurissa, eli Vanhassa Kaupassa, missä nautittiin maittava illallinen sekä pelattiin jälkipelit. Perjantain kinkkukisaajat saivat seurakseen KSQ:n ladyt, jotka olivat pelanneet oman kinkkukisansa jo aikaisemmin viikolla, eli tiistaina. Illallisen jälkeen palkittiin seuran aktiiveja. Naisten osalta palkittiin seuraavat: Kirsi Kylmäniemi (eniten kilpatreenikertoja), Katriina Randelin ja Minna Virtanen (eniten lady-squash treenikertoja) sekä tsempparipalkinnot: Jaana Aalto, Marika Siltovuori, Janika Irjala ja Amanda Haapaniemi. Miesten kohdalla palkittiin Ari Pekkanen ja Keijo Petelius.
Kiva KSQ-ilta taas jälleen kerran!




