Kouvolan Squash-seuran junioriharjoitusten syyskauden päättäjäisiä/pikkujoulua vietettiin Tähtisquash-hallilla torstaina 18.12.2025. 12 juniorin voimin. Ilta aloitettiin leikkimielisillä kisoilla, lajeina mm. ruutuun syöttö, pallot nurkkiin kisa, tarkkuusammunta jne.
Kisa oli tiukka ja tasainen, kolmen kärki: 1. Alejandro, 2. Leo L ja 3. Mikael. Kaikki kisaan osallistujat saivat makeat palkinnot.
Perinteiseen tapaan palkittiin syyskauden ahkerimmat harjoittelijat. Tällä kertaa kolme ahkerinta olivat: 1. Jaakko Hirvonen, 2. Leo Lähde ja Leo Keisala, joilla suorituskertoja oli yhtä paljon.
Syyskaudella harjoituksissa kävi 30 junioria ja suorituskertoja kertyi yhteensä 172 kappaletta. Pientä vaihtuvuutta oli havaittavissa, muutamalla juniorilla harjoituskerrat jäivät vähiin, mutta sitten taas oli uusia harrastajia tilalla. Palkintojen jaon jälkeen kaikki saivat nauttia kahviossa, sipseistä ja munkeista, mehun ja limun kera. Innokkaimmat jatkoivat vielä pelailua liki klo 21:00 asti!
Joulunpyhinä pidetään junioriharjoitusten osalta pieni tauko ja vuoden alussa käynnistetään harjoitukset maanantaina 5.1.2026. Kivaa Joulua Kaikille Junioreille!
